Julkaistu

Entré Office uudistui – pitäkää hatuistanne kiinni

Entré Officen konepellin alla on tämän kevään aikana tapahtunut paljon. Koko käyttöliittymä on tehty uudelle koodipohjalle, mikä näkyy nyt asiakkaille käytettävyyteen liittyvinä parannuksina. Mutta tästä se kehittyminen vasta toden teolla alkaakin!

Iso panostus entistä selkeämpään helppokäyttöisyyteen

Entré Officen juju on alusta asti ollut sen helppous. Ei siis hätää, ohjelmiston uudistus ei aiheuta sinulle asiakkaana uudelleen opettelua tai muutakaan kohtuutonta stressiä. Päinvastoin, nyt saat tehtyä monet asiat vieläkin nopeammin ja yksinkertaisemmin.

Taustalla Entré Officen uudistamisessa oli ajatus siitä, että laitamme pohjat kuntoon kaikkea jatkossa tapahtuvaa kehitystä varten. Olemme tehneet koko käyttöliittymän uusiksi uudelle koodipohjalle. Pinnan alla on siis tapahtunut älytön määrä työtä, vaikka päällepäin näyttääkin vielä siltä, että tässä mennään aika pitkälti samoilla ominaisuuksilla. Pystymme kuitenkin jo nyt tarjoilemaan jotain uutta, ja tästä eteenpäin Entré Officea on mahdollisuus kehittää entistä kovempaa tahtia.

Paljon käyttöliittymäparannuksia

Käyttöliittymän uusimisen myötä saimme tehtyä Entré Officeen useita käytettävyyteen liittyviä parannuksia, jotka säästävät aikaa arjessa.

Reaaliaikainen, aiempaa nopeampi tuotehaku hinnastosta – laskurivien lisääminen onnistuu helposti ja varmasti muutamalla klikkauksella.

Rivien siirto suoraan vetämällä – tämän nopeammin ei tätä homma voi enää tehdä.

Useiden rivien yhtäaikainen poisto – ei turhaa tuplatyötä.

Hinnat sisältäen ALV:n saa näkyville tilausriveille – entistä kattavampi näkymä.

Kokonaan uusia ominaisuuksia

Käyttöliittymäparannusten lisäksi Entré Officeen on saatu täysin uusia ulottuvuuksia, joille käyttäjiemme keskuudessa on kysyntää.

Tarjous-työkalu tuo näkyvää lisäarvoa suoraan omaan liiketoimintaasi. Sen avulla voit lähettää asiakkaallesi sähköpostiin hyväksyttäväksi ulkoasultaan edustavan tarjouksen, joka ei varmasti jää huomaamatta. Voit vielä itse liittää tarjoukseen kuvia ja dokumentteja. Tarjouksen hinnan voit asettaa joko kiinteästi, kattohintana tai toteutuneen mukaan. Asiakas puolestaan voi kommentoida tarjousta, jolloin sitä on helppo tarvittaessa päivittää.

Eikä tässä vielä kaikki: hyväksytystä tarjouksesta saat suoraan oikeilla tiedoilla työtilauksen auki asiakkaalle. Kaikki sujuu hallitun tyylikkäästi alusta loppuun.

Analytiikka-työkalu antaa sinulle erinomaiset eväät bisneksesi kehityksen seuraamiseen. Se näyttää liiketoimintasi kannalta olennaiset asiat selkeän graafisessa muodossa. Hahmotat helposti yhdellä silmäyksellä esimerkiksi sen, minkä verran laskutusta on tullut vuoden eri kuukausina tai mikä on kuukausikohtainen kulujen ja tuottojen suhde.

Pystyt myös seuraamaan esimerkiksi sitä, kuka asiakas sinulta ostaa eniten, kuinka paljon olet myynyt materiaalia verrattuna työtunteihin, mikä on avoinna olevien työtilausten arvo – ja paljon muuta oleellista tietoa yrityksesi numeroista selkeässä muodossa.

Meistä tämä on loistava juttu – toivottavasti tekin tykkäätte!

Uskomme, että uuden Entré Officen kanssa arkenne on sujuvampaa ja teille jää enemmän aikaa laskutettavaan työhön.

Jos jotain kysyttävää uusista ominaisuuksista tulee, me autamme mielellämme. Entré Office -tuki löytyy sähköpostin päästä: officetuki@pajadata.fi.

Ota rohkeasti yhteyttä kokeneisiin ratkaisumyyjiimme, niin katsotaan teille paras ratkaisu.