Julkaistu

Pajadata Oy 25 vuotta

Pajadata Oy täyttää tulevana sunnuntaina 6.10.2019 25 vuotta.

Yhtiön toiminnassa on sen alusta asti ollut mukana Pentti ”Pena” Jokinen, jota Pajan nuorempi polvi luonnehtii peruskallioksi.

Pena on työkavereiden keskuudessa tunnettu ilmiömäisestä muististaan ja onkin siksi yksinkertaisesti paras mies muistelemaan Pajadatan tarinaa alkuvuosista tähän päivään.

 

Syntyhistoriaa

Tietokoneet alkoivat yleistyä 90-luvun alussa yrityksissä ja niitä hankittiin vaikka ei oikein edes tiedetty mitä niillä voisi tehdä. Allekirjoittanutta on aina kiinnostanut ”tekuvuosista” lähtien rutiinihommien kehittäminen käytännönläheisellä tavalla. Alkuvuosina ohjelmistotarpeet olivat samalla tavalla olemassa kuin nykyäänkin. Toteutustavat asioiden hoitamiseksi olivat vaan kovin toisenlaiset. ATK-Pajan vahvuutena oli se, että ohjelmisto päästiin tekemään ”tyhjältä pöydältä” urakoitsijan tarpeisiin eikä minkään yleisohjelman pohjalta muokkaamalla. Tämä takasi menestyksen mahdollisuuden kun ohjelmisto istui urakoitsijan käteen ennenkuulumattomalla ja helppokäyttöisellä tavalla.

Ensimmäisinä vuosina toimitettiin asiakkaille tarvittaessa ohjelmiston mukana myös tietokone eli koulutustapahtumassa oli melko tavalla myös tietokoneen käytön opastusta. Hattua nostan sen aikakauden kouluttajille, sillä aika rautalankamallilla asioita käytiin tuolloin läpi kun kaikki oli uutta ja ihmeellistä.

ATK-Paja Oy:n henkilökunta 1999 toimiston edessä
Alkuaikojen toimintaa

ATK-Pajan ensimmäisinä vuosina Nissan Sunnyn mittariin kertyi 70-80 tkm vuodessa. Ja kun kulkupelistä ei löytynyt esim. ilmastointia, niin melko ”hikisiä” reissuja tuli toisinaan heitettyä. Toki ei ollut tietoa paremmastakaan, niin asia ei kyllä oikeastaan millään tavalla häirinnyt. Koska esittelytietokoneena oli mustavalkoisella näytöllä varustettu 12 tuuman läppäri (maksoikin 15000 mk), niin erillistä näyttöä piti sen myötä rahdata mukana. –94 vuoden syksyllä päästiin esittelemään ohjelmistoa Tampereen Vesi – ja Lämpöurakoitsijoiden tilaisuuteen isommalle porukalle. Tapahtuman pelasti vanhalta opiskelukaverilta lainaksi saatu 17”-näyttö, mikä olikin varsin luksusta siihen aikaan.

Näyttöjä täytyi lainailla toistenkin. Eräässä alkuaikojen toimituksessa kouluttajalta unohtui näyttöpääte Tampereelle, mutta pelastuksena toimi Teuvan paikallinen pankki, josta saatiin näyttöpäätettä siksi aikaa lainaan, että saatiin toimitus vietyä maaliin saakka.

Vanhemmat asiakkaat saattavat muistaa takavuosien Helsingin FinnBuild- tai Jyväskylän sähkömessuilta ATK-Pajan takahuoneen toimintaa, josta riittäisi kerrottavaa vaikka pienen kirjan verran. Monet naurut on naurettu, mutta lienee parempi kuitenkin että jätetään niiden muistelut asianosaisten keskuuteen. 😊

 

ATK-Paja Oy:n messuosasto

 

Siirtyminen 2000-luvulle ja euroihin

Jälkikäteen ajatellen Milleniumin muutokset saatiin asiakaskunnan suuntaan tehtyä melko vaivattomasti. Eli asiakkaiden vinkkelistä meni ikään kuin huomaamatta ilman suurempia toimenpiteitä. Käytännössä ne kuitenkin olivat koodin vääntäjille todella haasteellisia tehtäviä eli suurkiitos heille siitä. Ei tullut maailmanloppua tms. kumminkaan tuosta vuosituhannen vaihtumisesta.

 

Osaksi Hantverksdata konsernia

2009 vuodesta lähtien (siitäkin jo 10 vuotta) ollaan oltu osa pohjoismaista konsernia, josta ei ole jälkikäteen muuta kuin positiivista kerrottavaa. Nykyaikaiset mobiiliratkaisut yms. ollaan saatu konsernin taholta ikään kuin ”konserniavustuksena”. Rakas länsinaapuri on kumminkin ollut edelläkävijä mobiiliratkaisuissa ja sen kyllä huomaa tuotteita käytettäessä. Raportointi Ruotsin suuntaan on tietty astunut kuvaan, mutta aika itsenäisesti ollaan täällä Suomennimellä saatu toimia. Eikä raportointi pienessä mittakaavassa pahasta ole…

 

Nykytilanne

Periaatteellisella tasolla ohjelmistojen toimitusprosessi menee ihan samalla tavalla kuin ennenkin. Eli asiakkaalla on olemassa tarve ja siihen tarjotaan ratkaisu. Nykyaikaisessa ERP-järjestelmässä tulee vaan olla huomioitu mobiilikäytöt yms., jotka alkavat olla kaikille työelämässä mukana oleville arkipäivää. Työntekijöiden käyttöön tarjottavat ratkaisut tulee olla riittävän helppoja ja loogisia, jotta niitä on mielekästä käyttää. Myös yrityksen rutiinien hoitaminen esim. viranomaisten suuntaan tulee olla kätevästi ratkaistu.

Tekniikan kehittyminen mahdollistaa nykyisellään paljon sellaisia ratkaisuja, joita ei voinut 20 vuotta sitten edes kuvitella. Pajadatalla on paljon nuoremman polven tekijöitä, joita kuuntelemalla tällainen ”vanhempi valtiomieskin” pysyy kehityksen rattailla…

Hantverksdatan tuotekehitystiimin palaveri syyskuussa 2019 Tukholmassa
Ohjelmistotalon rooli

Pajadatan peruslähtökohtana on aina ollut se, että ohjelmiston tulee taipua urakoitsijan toimintamalleihin eikä päinvastoin. Ohjelmistotalon on aivan turha esittää jotain ”sateentekijää”, jolla urakointiyrityksen liiketoiminta saadaan jollain mullistavalla tavalla uuteen kukoistukseen. Menestystekijöitä on olemassa monenlaisia, eikä kaikkia voi kääntää toiminnallisesti samaan muottiin.

Vuosien saatossa on tarttunut matkaan monenlaisia käytännön juttuja ja ideoita, joita on kiva nostaa esiin asiakkaan tarvekartoitusta tehdessä. Tärkein asia koko ohjelmiston toimitusprosessissa on löytää punainen lanka, jolla homma saadaan toimimaan. Ja tärkeää on myös tuoda selkeästi esiin, jos joku homma ei toimikaan, eli ei kannata sortua ns. katteettomiin lupauksiin. Urakoitsijat ovat fiksua porukkaa, jotka tietävät omat vahvuutensa liiketoiminnassaan. Siihen toimintamalliin kun saadaan ERP-järjestelmä taivutettua, niin hyvä tulee.

 

Pentti Jokinen

asiakaspäällikkö, rakennusinsinööri

Pajalainen vuodesta 1994

 

 

Syntymäpäiväkahvit tarjolla toimipisteissämme Tampereella ja Helsingissä 7.10.2019 klo 13-15.

Ilmoitathan tulostasi etukäteen, jotta tiedämme leipoa riittävän suuren kakun.

 

Ota rohkeasti yhteyttä kokeneisiin ratkaisumyyjiimme, niin katsotaan teille paras ratkaisu.