Entré Office on nyt vain Entré – miksi?

ENTREPRENAUD, ENTREPRENEUER – ENTRÉ

Kerrottakoon ensiksi, että Entré Office on Hantverksdata-konsernin yhteinen tuote, joka on alkujaan lähtöisin Ruotsista.

Suomeen ja Pajadatan valikoimaan tuote rantautui ja on kasvanut hiljalleen liityttyämme osaksi Hantverksdataa.

Ruotsissa nimen etuosa lausutaan ”Aantre”. Tämä taipuu suomalaiseen suuhun huonosti ja kuulostaa vähän ranskalaiselta. Mutta ei olekaan niin kummajainen, kun nimeä tarkastelee hieman.

Toisella kotimaisella ”Entreprenaud” tarkoittaa yrittäjä/urakoitsijaa ja kansainvälisemmin englanniksi entrepreneuer on yrittäjä. Ja kappas, nimi onkin jo varsin looginen nimi.

MIKSI EI ENÄÄ ENTRÉ OFFICE?

Asiakkaistamme yrittäjävetoisia on leijonan osa, mutta palvelemme lisäksi joitakin keskisuuria ja suuriakin yrityksiä. Siksi vapaa suomennos – yrittäjän toimisto, ei enää oikein sovi. Entréä käytetään niin kokonaisena toiminnanohjausjärjestelmänä kuin myös esimerkiksi osana konsernien masterjärjestelmiä.

Entré on kasvanut vuosien saatossa skaalautumaan moniin tarpeisiin. Tämä sai meidät miettimään uusiksi nimeä ja tarjoamiamme ohjelmistopaketteja. Toisinaan kuulimme, että ohjelmisto on hyvä, mutta siinä on yksinyrittäjälle liikaa kaikkea. Näin yrittäjän päivänä päätimme tuoda julki uudet pakettimme. Ratkaisut yksinyrittäjälle, ensimmäisiä työllistävälle, perheyrityksille, huoltoliiketoimintaan ja urakkaluontoiseen työskentelyyn.

  • Entré Yrittäjä
  • Entré Yrittäjä Plus
  • Entré Toimisto
  • Entré Huollot
  • Entré Projektit

 

Hyvää Yrittäjän päivää!

Entré Office on nyt vain Entré – miksi?

Täydennä tiedot ja asiantuntijamme on sinuun yhteydessä seuraavien 1-3 arkipäivän kuluessa.

  • Hidden
  • Hidden
  • Hidden
  • Hidden
  • Hidden
  • Hidden
  • Hidden
  • Yrityksen koko ja toimiala. Tuotteet ja palvelut, joista olet kiinnostunut saamaan tarjouksen.
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Entré Office on nyt vain Entré – miksi?

Täydennä tiedot ja asiantuntijamme on sinuun yhteydessä seuraavien 1-3 arkipäivän kuluessa.

  • Hidden
  • Hidden
  • Hidden
  • Hidden
  • Hidden
  • Hidden
  • Hidden
  • Yrityksen koko ja toimiala. Tuotteet ja palvelut, joista olet kiinnostunut saamaan tarjouksen.
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.