Teknisenä sovellusasiantuntijana sukellat yhteispohjoismaisen toiminnanohjausjärjestelmämme syövereihin. Olet utelias oppimaan uutta ja sinulla on sosiaalista rohkeutta tehdä töitä yhtenä kansainvälisen tiimimme jäsenenä.
Toimit myös asiakaspäälliköidemme ja Suomessa sijaitsevan asiakastuen läheisenä tukihenkilönä.
Tarvitset työssäsi hyviä IT-taitoja. Sinun ei tarvitse osata ohjelmointia, mutta ymmärrys toimintalogiikasta auttaa sinua työssäsi. Pystyt omaksumaan uusia sovelluksia nopeasti, etkä pelkää ottaa selvää, jos jokin on vierasta. Ensiarvoisen tärkeää on halu oppia uutta. Arvostamme lisäksi taloushallinnon ja/tai rakennusalan tuntemusta.
Pajadata tunnetaan laadukkaasta ja palvelualttiista ohjelmistotuesta. Meillä asiakkaita ei jätetä oman onnensa nojaan. Työilmapiirimme on rento ja yhteen hiileen puhaltaminen kuvastaa tekemistämme.
Työpisteesi sijaitsee ensisijaisesti joko Tampereen tai Vantaan toimistoillamme, mutta asuinpaikastasi riippuen työskentely on mahdollista myös Kuopiossa. Työtä voidaan tehdä myös etänä, joten älä epäröi hakea vaikka asuisit kauempanakin. Toimipisteemme Tampereella sijaitsee Tohloppijärven rannalla Tampereen Mediapoliksessa, Uudellamaalla olemme hyvien liikenneyhteyksien päässä Vantaan Aviapoliksessa ja Kuopiossa toimistomme on torimaisemissa. Työaikasi sijoittuu pääasiassa toimistoaikoihin.
Odotamme sinulta:
- IT-taitoja
- SQL-osaamista
- Itsenäistä ja vastuuntuntoista työotetta
- Sosiaalisia taitoja
- Asiakaspalvelutaitoja
- Matkustusvalmiutta
- Halua oppia uutta
Arvostamme lisäksi:
- Aiempaa kokemusta ohjelmistotuen tehtävistä
- Integraatioiden tuntemusta
- Kielitaitoa (englanti, ruotsi)
- Alan koulutusta (esim. tradenomi)
- Myyntihenkisyyttä
Tarjoamme:
- Monipuolisen tehtäväkentän
- Mahdollisuuden vaikuttaa työhösi
- Kehittymismahdollisuudet kasvavassa yrityksessä
- Nykyaikaiset työvälineet
- Mahdollisuuden etätyöhön
- Liikunta- ja kulttuuriedun
- Mahdollisuuden polkupyöräetuun
Hae tehtävään rekrytointi-sivullamme tai lähetä CV:si ja vapaamuotoinen hakemuksesi palkkatoiveineen osoitteeseen osoitteeseen ari.hintikka@pajadata.fi
Tehtävän palkkaus määrittyy valitun henkilön osaamistason ja kokemuksen mukaan.
Jätä hakemuksesi 15.11.2022 mennessä. Käsittelemme hakemukset saapumisjärjestyksessä ja paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.
Lisätietoja tehtävästä antaa palvelujohtaja Ari Hintikka p. 045 841 9295.