Muuttouutisia

Pajadata muuttouutisia

Pajadatan toimisto Uudellamaalla on muuttanut uusiin tiloihin Vantaan Aviapolikseen.

Rakennus on vanha tuttu, sillä Pajadatan toimisto sijaitsi samassa rakennuksessa myös vuosina 2017-2019. Itse tila ei suinkaan ole sama, sillä tuolloinen neljän hengen toimisto on kasvanut jo n. 10 hengen yksiköksi.

Näin ollen uuden nojatuoliryhmän paikoista joudutaan varmasti joskus kisailemaankin.

Toimistotilamme Vantaalla ovat modernit, tilavat ja ennen kaikkea liikenneyhteyksiltään loistavat. Junalla kulkeminen esimerkiksi Tampereen ja Kuopion toimipisteisiin käy nyt kätevästi ja Helsinki-Vantaan lentokentän läheisyys helpottaa työskentelyä niin työyhteisön sisällä kuin myös asiakkaidenkin suuntaan esimerkiksi Pohjois-Suomeen. Hantverksdatalla maiden välinen yhteistyö on viime vuosina tiivistynyt erityisesti tuotekehityksen osalta. Vaikka kasvokkain kohtaamisia ei viimeisen puolentoista vuoden aikana olekaan olosuhteiden vuoksi kyetty järjestämään, niiden tarve ei ole suinkaan poistunut sillä Hantverksdatan kansainvälinen kasvu on poikkeusolosuhteista huolimatta jatkunut. Toukokuussa konsernissa avattiin uusi toimipiste Saksaan ja näin ollen Entré Office- toiminnanohjausjärjestelmä tuleekin samaan myös saksalaisen versionsa lähitulevaisuudessa. Nyt tyhjillä käytävillä nähdäänkin varmasti tulevaisuudessa ”hantverkareita” myös muista Euroopan maista.

 

 

Vantaan toimipiste palvelee pääkaupunkiseudulla uusia ja vanhoja asiakkaitamme. Mikäli yrityksen omat tilat eivät mahdollista esimerkiksi riittäviä turvavälejä ohjelmistokoulutuksen järjestämiseen, onnistuu koulutuspäivän järjestäminen tilavassa neuvottelutilassamme.

Kesän aikana Entré Officen myyntitehtävissä aloittanut asiakaspäällikkö Teo Toivanen kuvailee uutta tilaa monipuoliseksi ja moderniksi. Tilat soveltuvat niin yksin työskentelyyn kuin asiakaskohtaamisiinkin. ”Tykkään toimiston tummasta värimaailmasta ja mielenkiinnolla odotan miten yhteiset työhuoneet toimivat arjessa.” – Teo kuvailee.

 

Toivotamme asiakkaamme lämpimästi tervetulleeksi Vantaan toimistollemme, kunhan pandemiatilanne rauhoittuu.

Muuttouutisia

Täydennä tiedot ja asiantuntijamme on sinuun yhteydessä seuraavien 1-3 arkipäivän kuluessa.

  • Hidden
  • Hidden
  • Hidden
  • Hidden
  • Hidden
  • Hidden
  • Hidden
  • Yrityksen koko ja toimiala. Tuotteet ja palvelut, joista olet kiinnostunut saamaan tarjouksen.
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Muuttouutisia

Täydennä tiedot ja asiantuntijamme on sinuun yhteydessä seuraavien 1-3 arkipäivän kuluessa.

  • Hidden
  • Hidden
  • Hidden
  • Hidden
  • Hidden
  • Hidden
  • Hidden
  • Yrityksen koko ja toimiala. Tuotteet ja palvelut, joista olet kiinnostunut saamaan tarjouksen.
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.