Nykyisin on työnjohtajan vastuulla huolehtia, että näitä kaikkien hyödyksi olevia työturvallisuusmääräyksiä noudatetaan. Jos ns. vanha jermu saa välillä naputusta vaikkapa kypärän unohtumisesta, saa kuitenkin viimeistään uhkailu AVI:n tarkastajasta jermunkin nöyrtymään.
Työmaajärjestelmä tuo digiajan rakennustyömaille
Kun rakennustyömaan arki ei ole enää yhtä vaarallista kuin 30-luvun New Yorkissa ja vielä 70-luvulla suomalaiseen rakennustyömaahan kuulunut alkoholikin on jäänyt pois, voi suomalaisia rakennustyömaita kuvailla todella hienoiksi työpaikoiksi. Viimeisen vuosikymmenen aikana myös digitaalisuus on löytänyt työmaille.
Nykyaikainen ja mobiilisti toimiva työmaajärjestelmä tekee työnjohtajan työpäivästä piirun verran stressittömämpää, ja helpottaa se työläisenkin arkea. Kyllä varmasti jo ammoisina aikoina työnjohto olisi arvostanut sitä, että tärkeät työmaatiedot olisivat aina työnjohdon saatavilla, eikä tiedon etsimiseen tarvitsisi tuhlata kallisarvoista aikaa. Työmaajärjestelmä sisältää useita moderneja työkaluja, joiden avulla muun muassa työmaatietojen dokumentointi, ilmoitusvelvollisuuden hoitaminen ja työmaiden päivittäinen arjen hallinta käy nopeasti ja näppärästi. Järjestelmän käyttöliittymät on suunniteltu yhdessä rakennusalan ammattilaisten kanssa, jolloin sen käytöstä saatu tehtyä helppoa. Olipa kyseessä sitten isompi tai pienempi työmaa, työmaajärjestelmä tuo huolettomuutta projektin läpivientiin ja hallintaan.
Työajanseuranta sovellus tarjoaa arvokasta dataa
Työajanseuranta työmailla ei ole koskaan ollut niin helppoa kuin nyt. Kun työaikaa seurataan sovelluksen avulla, saadaan paljon arvokasta dataa esimerkiksi eri työvaiheisiin käytetystä ajasta. Myös palkanlaskennan virheet voidaan minimoida, kun tunnit saa lähetettyä napin painalluksella palkanlaskentaan. Tuntikirjauksen tekeminen on helppoa ja se tehostaa työajanseurannan raportointia merkittävästi.
Erikoistoimialoilla, kuten vaikkapa maanrakennuksessa, tarvitaan raporteille usein yksityiskohtaisempia tietoja – esimerkiksi millä koneella työ on tehty ja montako metriä päivän aikana on kaivettu. Niin projektiseurannan kuin palkanlaskennankin kannalta tiedot tulee voida ottaa raportiksi tai siirtää eteenpäin. Työvuorosovellus integroituu myös Procountor-ohjelmiston kanssa.
Rakennustyömaiden mennyttä maailmaa muistellen tämän päivän työturvallisuusmääräykset saavat tuntemaan, että aikaa olisi kulunut välissä vieläkin enemmän. Etenkin kun monissa yrityksissä TR- ja MVR-mittaukset, työmaaperehdytys ym. tehdään digitaalisessa muodossa. Eikä ihme. Kyllä/ei valinta näytöllä ja arkistointi suoraan ohjelman sisällä teettää vain murto-osan siitä työstä, kuin koko prosessi olisi ollut kaikkine vaiheineen paperilla.
Kiinnostuitko oppimaan lisää työmaiden digitalisoitumisesta?
Ota yhteyttä:
Pentti Jokinen,
asiakaspäällikkö, rak. ins.
Puhelin: 040 0540688
Sähköposti:
pentti.jokinen@pajadata.fi
Juha-Pekka Kuntsi,
asiakaspäällikkö
Puhelin: 040 152 8560
Sähköposti:
juha-pekka.kuntsi@pajadata.fi